Varhaiskasvatuksen opettaja, Norlandia Saaga
Norlandia Saaga tarjoaa laadukasta varhaiskasvatusta keskellä Mäntsälän keskusta-aluetta. Kodikas ilmapiiri ja sitoutunut henkilökuntamme ovat tarjonneet turvallisen toimintaympäristön jo useammalle sukupolvelle. Toimintamme lähtökohtana on monipuolinen, laadukas ja pienryhmissä tapahtuva toiminta sekä sen toteutuminen joka päivä. Haemme nyt iloiseen joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajaa!
Varhaiskasvatuksen opettajana työskentelet oman työtiimisi pedagogisena johtajana vastaten laadukkaan pedagogiikan toteutumista. Tuet ja edistät lasten kehitystä, kasvua sekä oppimista. Työssäsi toteutat suunnitelmallista varhaiskasvatusta yhteistyössä oman työtiimisi sekä perheiden kanssa. Nautit lasten kanssa työskentelystä sekä koet tekeväsi tärkeää työtä.
Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytämme vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkintoa, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (504/2002) mukainen selvitys rikosrekisteristä.
Norlandiassa pääset osaksi ammattitaitoista, osaavaa ja innostunutta työyhteisöä. Kuuntelemme ihmisiämme ja tarjoamme mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa. Käytössäsi on laaja yksityinen työterveyshuolto, edullinen työpaikkaruokailu sekä liikunta- ja kulttuurisetelit.
Tehtävä on vakituinen ja alkaa 16.10.2023 tai sopimuksen mukaan. Jos jokin asia jäi vielä mietityttämään sinua, voit kysyä lisätietoa tehtävästä päiväkodin johtaja Milja Jakoselta osoitteesta milja.jakonen@norlandia.com
Mikäli jaat innostuksemme laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, lähetä hakemuksesi meille 3.10.2023 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Norlandia Päiväkodit on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen erikoistunut yritys. Olemme toteuttaneet laadukasta varhaiskasvatusta vuodesta 1994. Vuonna 2014 liityimme osaksi kansainvälistä Norlandia Preschool perhettä, johon kuuluu päiväkoteja pohjoismaissa sekä Hollannissa, Puolassa ja Saksassa. Vuosien varrella olemme kasvaneet ja toimimmekin nykyään yli 40 kunnassa ja meillä on 87 yksikköä. Työllistämme yli 1000 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Vastuullamme on yli 4500 lapsen hoito, leikki ja varhaiskasvatus.
- Työtehtävät
- Päiväkodit
- Rooli
- Varhaiskasvatuksen opettaja
- Sijainnit
- Norlandia Saaga
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Norlandia Saaga
Norlandia yrityksenä
Norlandia on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen ja hoivaan erikoistunut yritys. Vuosien varrella olemme kasvaneet ja toimimmekin nykyään 45 kunnassa ja meillä on yli 90 yksikköä.
Varhaiskasvatuksen opettaja, Norlandia Saaga
Hakemuslomakkeen lataaminen