Hallinnollinen päiväkodin johtaja, Keski-Uusimaa
Sykkiikö sydämesi laadukkaalle varhaiskasvatukselle ja kiinnostaisiko sinua johtaa sekä kehittää useamman päiväkodin henkilöstöä ja toimintaa?
Norlandia Päiväkodit on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen erikoistunut yritys. Yksi merkittävimmistä kilpailuvalteistamme on henkilöstömme. Yhdessä henkilöstömme kanssa teemme rakennamme Suomen parhainta varhaiskasvatusta. Meillä työskentelee yli 1000 varhaiskasvatuksen ammattilaista ja vastuullamme on yli 4500 lapsen hoito, leikki ja varhaiskasvatus.
Etsimme tähän joukkoon mukaan innostunutta ja kehittämisorientoitunutta hallinnollista päiväkodin johtajaa johtamaan Norlandia Kummun, Sympaatin ja Pikkukarhun henkilöstöä sekä toimintaa. Tehtävä on määräaikainen vanhempainvapaan sijaisuus ja se alkaa joulukuussa 2023 tai sopimuksen mukaan.
Hallinnollisena päiväkodin johtajana vastaat päiväkotien laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumisesta, asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydestä, henkilöstöjohtamisesta ja kannattavuudesta. Pääset rakentamaan yhdessä tiimiesi kanssa sujuvaa arkea ja toiminnan pedagogiikkaa. Toimit tiiviissä yhteistyössä kollegoidesi ja aluejohtajan kanssa. Apunasi on myös vahva joukko Norlandian eri alojen asiantuntijoita.
Odotamme sinulta:
- innostavaa asennetta
- motivaatiota kehittyä ja kehittää
- vahvaa pedagogista osaamista
- hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja
- jämäkkyyttä ja hyvää paineensietokykyä
- varhaiskasvatuslain mukaista kelpoisuutta päiväkodin johtajan tehtävään
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (504/2002) mukainen selvitys rikosrekisteristä.
Miksi valita Norlandia Päiväkodit? Tarjoamme sinulle
- Osaamisesi ja odotustesi pohjalta rakennetun henkilökohtaisen perehdytyksen. Esihenkilön lisäksi tukenasi on oma nimetty perehdytyskaveri. Haluamme varmistaa, että saat hyvät eväät tehtävääsi.
- Arvostavan, positiivisen ja kannustavan työyhteisön, jossa on vahva yhdessä tekemisen kulttuuri.
- Mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen. Halutessasi pääset kehittämään oman päiväkotisi toiminnan lisäksi Norlandia Päiväkotien toimintaa
Lisää tietoa meistä ja päiväkodeista löydät osoitteesta: https://norlandiapaivakodit.fi/
Jos jokin asia jäi vielä mietityttämään sinua, voit kysyä lisätietoa tehtävästä tai meistä aluejohtaja Heidi Valiolta osoitteesta heidi.valio@norlandia.com tai numerosta 050 440 8715
Mikäli jaat innostuksemme laadukkaaseen varhaiskasvatukseen lähetä hakemuksesi meille 1.10.2023 mennessä alla olevan linkin kautta.
Norlandia Päiväkodit on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen erikoistunut yritys. Olemme toteuttaneet laadukasta varhaiskasvatusta vuodesta 1994. Vuonna 2014 liityimme osaksi kansainvälistä Norlandia Preschool perhettä, johon kuuluu päiväkoteja pohjoismaissa sekä Hollannissa, Puolassa ja Saksassa. Vuosien varrella olemme kasvaneet ja toimimmekin nykyään yli 40 kunnassa ja meillä on 80 yksikköä. Työllistämme yli 750 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Vastuullamme on yli 3700 lapsen hoito, leikki ja varhaiskasvatus.
- Työtehtävät
- Päiväkodit
- Rooli
- Päiväkodin johtaja
- Sijainnit
- Norlandia Kumpu, Norlandia Pikkukarhu, Norlandia Sympaatti
- Työsuhteen tyyppi
- Määräaikainen
Norlandia yrityksenä
Norlandia on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen ja hoivaan erikoistunut yritys. Vuosien varrella olemme kasvaneet ja toimimmekin nykyään 45 kunnassa ja meillä on yli 90 yksikköä.
Hallinnollinen päiväkodin johtaja, Keski-Uusimaa
Hakemuslomakkeen lataaminen