Päiväkotiapulainen, Norlandia Niittytähti
Haemme nyt iloiseen joukkoomme osa-aikaista päiväkotiapulaista Norlandia Niittytähteen Jyväskylään!
Päiväkoti Niittytähti on Jyväskylän Korteniityssä sijaitseva luontopainotteinen päiväkoti. Päiväkoti on 72-paikkainen kahdessa kerroksessa toimiva päiväkoti, jossa pienempien lasten ryhmät ovat alakerrassa ja isompien yläkerrassa. Päiväkodissa toimii myös esiopetusryhmä. Päiväkoti on valmistunut elokuussa 2018.
Päiväkotiapulaisena työskentelet kodinhoidollisissa tehtävissä. Tehtäviisi kuuluvat esimerkiksi aamupala- ja lounastiskien hoitaminen, ruokakärryjen valmistelu sekä pienet siivoukset. Tarvittaessa avustat lapsiryhmien toiminnassa.
Olet arvojemme mukaisesti aktiivinen, osaava, tavoitteellinen ja työyhteisöäsi kunnioittava. Haluat olla mukana rakentamassa Norlandia Päiväkodeista Suomen parasta varhaiskasvatuksen työpaikkaa. Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta myönteistä asennetta sekä kykyä kohdata lapset ja perheet joka päivä aidosti välittäen.
Toivomme, että hallitset erilaiset kodinhoidollisten tehtävät, sinulta löytyy hygieniaosaamista ja sinulla on hygieniapassi. Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisterilain 6.2 §:n mukainen selvitys rikosrekisteristä.
Norlandiassa pääset osaksi ammattitaitoista, osaavaa ja innostunutta työyhteisöä. Kuuntelemme ihmisiämme ja tarjoamme mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa. Käytössäsi on laaja yksityinen työterveyshuolto, edullinen työpaikkaruokailu sekä liikunta- ja kulttuurisetelit.
Tehtävä on määräaikainen ajalle 9.8. - 22.12.2023 asti.
Jos jokin asia jäi vielä mietityttämään sinua, voit kysyä lisätietoa tehtävästä Päiväkodin johtaja Mira Niemiseltä osoitteesta mira.nieminen@norlandia.com.
Mikäli kiinnostuit, lähetä hakemuksesi meille 8.6.2023 mennessä. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Norlandia Päiväkodit on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen erikoistunut yritys. Olemme toteuttaneet laadukasta varhaiskasvatusta vuodesta 1994. Vuonna 2014 liityimme osaksi kansainvälistä Norlandia Preschool perhettä, johon kuuluu päiväkoteja pohjoismaissa sekä Hollannissa, Puolassa ja Saksassa. Vuosien varrella olemme kasvaneet ja toimimmekin nykyään yli 40 kunnassa ja meillä on 80 yksikköä. Työllistämme yli 750 varhaiskasvatuksen ammattilaista. Vastuullamme on yli 3700 lapsen hoito, leikki ja varhaiskasvatus.
- Työtehtävät
- Päiväkodit
- Rooli
- Päiväkotiapulainen
- Sijainnit
- Jyväskylä
- Työsuhteen tyyppi
- Osa-aikainen
Jyväskylä
Norlandia yrityksenä
Norlandia on valtakunnallinen varhaiskasvatukseen ja hoivaan erikoistunut yritys. Vuosien varrella olemme kasvaneet ja toimimmekin nykyään 45 kunnassa ja meillä on yli 90 yksikköä.
Päiväkotiapulainen, Norlandia Niittytähti
Hakemuslomakkeen lataaminen